Päivi Linnoinen

Tällä sivulla voi lukea lehtikirjoituksia ja haastatteluja sekä  hartauksiani, saarnojani ja puheitani.

Rakennamme siltoja, emme muureja

Maanantaina (13.2) valitussa uudessa kirkolliskokouksessa on Espoon hiippakunnasta yksi maallikkoedustaja ja kolme pappisedustajaa Kevään kirkko – valitsijayhdistyksestä.  Kevään kirkko on enemmän kuin kirkolliskokoukseen valitut henkilöt. Se kuuluu valtakunnalliseen Muutoksen tekijät – verkostoon, joka sai kirkolliskokoukseen 19 paikkaa.

Kirkolliskokous ei aja yksittäisten hiippakuntien asioita, vaan koko kirkon etua.  Seurakuntarakennetta on katsottava koko kirkon näkökulmasta, ei vain hiippakuntien sisällä tapahtuvana.  Muutos on meille mahdollisuus, ei uhka.
Avoin ja nykyaikainen viestintä on vahvuutemme.  Se ankkuroituu tuoreesti sanoitettuun evankeliumiin. Vaalia edeltävät keskustelutilaisuudet olivat hyvä alku kirkon yhteisten asioiden pohtimiselle saman pöydän ympärillä.

Lähdimme kirkolliskokousvaaliin ohjelma edellä. Sen viisi kohtaa, ydinsanoman tuoreus, avara kansankirkollisuus, toisten kunnioittaminen, ympäristöasiat ja joustava hallintorakenne ovat pääkohtiamme tulevalla kirkolliskokouskaudelle.

Kirkolliskokous on verkottumisen paikka. Haemme aktiivisesti keskusteluyhteyttä toisten ryhmittymien kanssa.
Kiitos äänestäjille, toisille valitsijayhdistyksille ja kaikille kirkon asioista kiinnostuneille.  Haluamme toimia avarakatseisesti armon asialla kaikkina vuodenaikoina.

Markku Jalava, Päivi Linnoinen, Kalervo Salo, Antti Siukonen
Kevään kirkko – valitsijayhdistyksen kirkolliskokousedustajat

Julkaistu Esse-lehdessä 23.2.

Johdantosanat valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksessa 7.2.

Vanha opettaja muistutti: ”Musiikki alkaa aina hiljaisuudesta. ”
Kaikki uusi alkaa hiljaisuudesta ja kuuntelemisesta. Nyt on aika pysähtyä ja hiljentyä;
arvioida uutta valtiopäiväkautta ja katsoa kauemmaksi.

Tänään laulamme kiitosvirsiä. Kristityillä on tapana veisata kiitosvirsi, kun uusi tie on edessä. Se on viisauden ja rohkeuden rukoilemista. Kuulemme Raamatun sanassa ja saarnassa Valosta, joka on kirkkaampi kuin alkavan kevään valo.  Tämä valo pysäyttää.

Valtiopäivien ekumeenisen avajaisjumalanpalveluksen ovat suunnitelleet ja toimittavat eri kirkkokuntien ja kieliryhmien edustajat yhdessä. Meidän maamme, kansamme ja tämän maailman asiat ovat yhteisiä.
Yhteistyö ei ole sana, se on teko. Jumala teki yhteistyötä ihmisen kanssa niin, että hän syntyi ihmiseksi. Hän ei sanoja tarvinnut.

Jumala tuntee meidät kokonaan, hyvät ja huonot puolemme. Saamme jättää hänen hoitoonsa kaiken, mikä mieltämme painaa.

–

Kirkolliskokous uudistuu

Kevään kirkko on maallikoiden ja pappien yhdessä perustama valitsijayhdistys, joka on asettanut täydet listat kirkolliskokousvaaliin ja varsin paljon ehdokkaita myös hiippakuntavaltuuston vaaliin.
Kevään kirkossa maallikot ja papit toimivat yhdessä; ohjelma on laadittu yhdessä keskustellen facebook-sivullamme ja nettisivut ovat yhteiset.
Suuntaamme vaaleissa kohti kirkkoa, joka on avoin muutoksille, ydinsanoman, armon ja toivon, ajankohtaiselle tulkinnalle ja tuoreelle hengellisyydelle. Kirkon tulee olla avaran kansankirkollinen. Kirkossa tulee olla tilaa erilaisille kristityille syrjimättä ketään. Kevään kirkko tuntee vastuunsa lähimmäisistä ja koko luomakunnasta. Sen hallinto ja päätöksenteko on avointa ja demokraattista. Otamme kantaa seurakuntarakenteen muutokseen.
Kevään kirkko -valitsijayhdistyksemme toimii koko Espoon hiippakunnan alueella.

Nettisivuiltamme osoitteessa www.kevaankirkko.net löytyy ehdokkaidemme yhteinen ohjelma, jota tulevalla vaalikaudella toteutamme. Sivuilla on ehdokaslistat ja ehdokkaiden itsestään tekemät esittelyt.
Rakennamme siltoja, emme muureja. Kirkossa keskeistä on evankeliumi, ihmisen ja pyhän kohtaaminen.  Tule ottamaan kantaa kirkon asioihin facebook-sivullamme Kevään kirkko – Kirkolliskokousvaalit 2012 Espoon hiippakunnassa.

Kevään kirkon puolesta työryhmä
Minna Kaartinen-Koutaniemi, Signe Jauhiainen, Markku Jalava, Sanna-Maaria Tornivaara, Tuula Huuhtanen, Kari Latvus, Sini Hulmi, Panu Pihkala, Päivi Linnoinen

Esse-lehti julkaisi 18.1. Kevään kirkko -valitsijayhdistyksen yhteisen kirjoituksen.

Vaalisaarna Lohjan Pyhän Laurin kirkossa 11.9.2011

Johdantosanat

Sisaret ja veljet,

Näillä sanoilla, sisariksi ja veljiksi meitä kirkossa puhutellaan, koska Jumala on meidät luonut. Me kuulumme yhteen, olemme uskomme mukaan yhtä perhettä.  Maailma on yhteinen kotimme.

Kymmenen vuotta on kulunut maailmaperheemme kulkua ja politiikkaa muuttaneesta New Yorkin tornitaloihin tehdystä iskusta. Sen seurauksena monenlainen vihapuhe sai lisävauhtia. ”Sydämen kyllyydestä suu puu”, muistuttaa tämän päivän evankeliumi osuvasti.

Se, mitä puhut, sanot, suustasi päästät, kertoo sinun olemuksesi, sen mitä syvimmältäsi olet.

Näin muistuttavat tämän päivän Raamatun kohdat.

Hyvät sanat saattavat jäädä koko elämän ajaksi mieleen. Tänään tässä Pyhän Laurin kirkossa mietin roomalaista diakonia ja sikäläistä seurakunnan rahavarojen hoitajaa Laurentiusta. Hän oli ruokkinut kirkon varoilla köyhiä ja kun keisari tivasi häneltä, missä ovat kirkon aarteet, Laurentius sanoi: ”Köyhät ovat kirkon aarre.”

Nämä sanat ja Laurentiuksen teot köyhien auttamiseksi maksoivat hänen ja hänen piispansa hengen.

Tämän Pyhän Laurin kirkon isän rohkeitten tekojen ja sanojen rinnalla meidän sanamme ja tekomme kalpenevat.

Me pyydämme anteeksi pahoja sanojamme, väärää vaikenemistamme ja välinpitämättömyyttämme, kaikkea meissä asuvaa pahaa, syntiä, virsikirjan takana olevan rukouksen 708 sanoin…

Evankeliumi (Matt. 12: 33-37)

Jeesus sanoi:
»Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.»

Hyvät sanat ja hyvät teot

Mikä hyvä sana on jäänyt sinulle elämäsi varrella mieleen?

Ehkä äidin tai isän kannustus, ystävän rohkaisu, työtoverin viisas kommentti, lapsen raikas laukaisu.  Sitä voit nyt miettiä. Jos et sitä nyt löydä, niin ei se mitään. Ehkä itse voit auttaa hyvien sanojen syntyä.

Muistan, kun vuosia sitten lasten ollessa pieniä, tulin kotiin käväisemään lähteäkseni taas uudestaan töihin. Puhelin soi. En olisi kaivannut yhtään soittoa siihen kohtaan.  Oli lasten ulkovaatteitten riisumista, kauppakassien purkamista ja ruuanlaittoa. Menin tietenkin vastaamaan, ja puhelimen päässä oli ystävällinen,  tuttu seurakuntalainen: ”Minä halusin soittaa sinulle ja sanoa, että rukoilen sinun ja perheesi puolesta. Muista se, kun sinulla on varmaan on paljon työtä. Ei minulla muuta asiaa ollut.”

Tuo puhelu muistuttaa minua edelleen hyvien sanojen voimasta ja kannustavuudesta. Tämän päivän Raamatun luvussa Hely luki Sananlaskujen kirjasta: ”Syvä kuin meri on harkittu puhe, virraksi paisuu viisauden lähde.”

Sanasi kertovat, mikä sinulle on tärkeää. Jeesus ottaa tämän päivän evankeliumissa kantaa puheisiin, puheisiimme. Jeesuksen puheopetus on käytännöllistä. Hän käyttää asiansa selventämiseen vertausta, kuvaa puusta ja sen hedelmistä. Sanat ja puhe syntyvät niin kuin hedelmät. Täällä Lohjalla on luontevaa ajatella hedelmäpuiden olevan omenapuita.

Hyvät ja huonot puut

Jeesus sanoo päivän evankeliumissa: »Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.” Se on yksiselitteistä puhetta, itse asiassa liiankin kohti käyvää. Kukaan ei voi väittää, ettei tämä vertaus koskisi meistä jokaista. Kärjistys on evankeliumissa viiltävä. Vaihtoehtoina ovat vain hyvä ja huono, ei välimuotoja. Hyvä ihminen puhuu hyvää ja paha ihminen pahaa. Sanojesi perustella sinut julistetaan syyttömäksi tai syylliseksi. Se on tiukasti sanottu.

Hyvän ja pahan selkeä erottaminen kertoo myös sikäläisestä tilanteesta. Matteuksen evankeliumissa juutalaiset laintuntijat, fariseukset ja kirjanoppineet esitetään kielteisessä valossa. Jeesuksen seuraajien ja tämän juutalaisten ryhmittymän välille oli syntynyt ristiriitoja. Oikeassa ja väärässä oleminen oli puheenaiheena silloinkin.

Jeesuksen sanat voidaan kääntää niin kuin aiempi Raamatun käännös sen teki ” Tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi, sillä hedelmästä puu tunnetaan. ”( Matt. 12: 33/ 1938) Täällä Lohjalla on luontevaa ajatella hedelmäpuiden kohdalla omenapuita.

”Tehkää puu hyväksi” voi tarkoittaa monia asioita, siitä että puulla pitää olla hyvät kasvuolosuhteet. Kunnon maa, sopivasti ravinteita, vettä ja aurinkoa. Ja kun puu on kasvanut, sitä pitää jalostaa.

Puun tekeminen hyväksi tarkoittaa puun leikkaamista, niitten oksien karsimista, jotka kasvavat väärään suuntaan. Leikkaaminen pitää tehdä säännöllisesti. Taitavat puutarhurit osaavat oksastaa puita niin, että sama puu tuottaa monenlaisia hedelmiä. Kerrotaan, että vanhassa Valamossa oli omenapuu, joka teki seitsemää eri omenalaatua.

Jumala haluaa kasvattaa meistä ”hyviä puita”

Tässä puuvertauksessa jokainen voi katsella omaa elämäänsä.

Millainen puu sinä olet? Mitkä ovat sinun elämäsi voiman lähteitä? Miten sinua on karsittu ja oksastettu elämäsi aikana?

Jumala kasvattaa meitä, luomiaan, niin kuin hedelmäpuita kasvatetaan. Hänen tahtonsa on, että meidän jokaisen elämä tuottaisi hyviä hedelmiä ja hyviä sanoja. Hän itse on kasvun antaja. ”Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille”, sanotaan Vuorisaarnassa. Jumala on mukana aurinkonpaisteen, valon, rankkasateen ja rajuilmojen päivinä. Jumala on Puutarhuri, joka haluaa kasvattaa meistä hyviä puita.

Hyvien hedelmien kasvuolosuhteisiin voi vaikuttaa itsekin. Mitä sinä kaipaat, että voisit tehdä hyvää ja puhua hyviä sanoja niin kuin Herramme meiltä odottaa?  Ehkä hiljaisuutta, lepoa, toisen ihmisen läheisyyttä. Sitä että voisit tuntea Jumalan itsensä kosketuksen.

Ajattelen, että Lohjan seurakunnan vahvuus ja ilo on tämä kirkko, rukouksen huone. Ei vain tämä puhutteleva rakennus, vaan se, että kirkossa, seurakunnan kokoontumisessa Jumala itse on läsnä. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa jälleen puuvertausta käyttäen: ”Minä ole viinipuu, te olette oksat.” (Joh. 15:5) Hän on kaiken perusta kristityn elämässä.

Eikä Jeesus ole kohdattavissa vain tässä kirkossa, vaan luterilaisen uskomme mukaan ennen kaikkea arjen keskellä. Siellä, missä kukin meistä elää kristityn elämää.

Den här kyrkan är glädje och starkhet för Lojo församlingen. Inte bara den här byggnaden utan att Gud själv är med oss i den här kyrkan och när församlingen samlas. Jesus använder en trädliknelse och säger själv i Johannes evangeliet: ”Jag är vinträdet, ni är grenarna.” Han är grundhet av alla i våra kristna liv.

Jesus är inte bara här i kyrkan. Han är med oss i vardags livet. Så tror vi i lutherska kyrkan. Jesus är med oss överallt där vi lever våra kristna liv.

Rakkaus on Jumalan lahja

Luterilaisen uskon ydin on, että kaikki hyvä on Jumalan lahjaa. Hänen rakkautensa ja armonsa varassa me saamme rakastaa, tai edes yrittää rakastaa toisiamme. Vain rakkaus synnyttää meissä halun puhua hyvää; sanoja, jotka jättävät toisiin ihmisen Jumalan kosketuksen; tekoja, jotka kertovat, että Jumalan huolenpitoa riittää jokaiselle.

Laurentius, rohkea kristitty, nousi puolustamaan oman aikansa köyhiä. Meidän puolustustekojamme tarvitsevat kerjäläiset, kodittomat ja Afrikan sarven nälkäänäkevät. Ovatko kaikkein köyhimmät meille kirkon aarteita? Vai näemmekö heidät kohteina, hyvinvointimme, hartauden harjoituksemme tai hallintomme hoitamisen esteinä?

Meidän kristillisyyttämme mittaa, miten me asetumme kaikkein heikoimman puolelle. Rakkautta ei osoiteta vain hyvillä sanoilla, vaan rakkaus on teonsana.  Kristityn elämässä rakkaus on kokonaan Jumalan teko. Ei ihmisen suoritus.

Jumalan Poikaa, Jeesusta kutsutaan Raamatussa Sanaksi, isolla S-kirjaimella. Kun Jumala, Suuri Puutarhuri, toimi, puhui kaikkein vaikuttavimmin, Hän ei sanonut mitään.

Hän lähetti Jeesuksen, veljeksemme, auttajaksemme ja pelastajaksemme.

–

Sanoma toivosta kosketti

Haastattelu Oulun seudun seurakuntalehdessä 21.7.2011

–

Haastattelu pääsiäisestä huhtikuun alussa.

Lähtösaarna Klaukkalan kirkossa marianpäivänä 27.3.2011

Ole rohkea

Milloin sinä teit ensimmäisen matkasi yksin? Ilman aikuista tai toista ihmistä?
-Teistä nuorista ja lapsista joku on ehkä  matkustanut lentokoneessa yksin, toki lentohenkilökunnan hyvässä hoidossa.
Mitä muistat yksin tekemästäsi matkasta? Ehkä tunnelman, jonkun yksityiskohdan.
Marialle maailma on pienempi kuin meille, joille jo tiedonvälityksen kautta koko maapallo on yhteinen – tai ainakin sen pitäisi olla. Kun Maria kulkee yksin kotikaupungistaan Nasaretista etelään Juudeaan, hän tekee pitkän matkan, kymmeniä kilometrejä, vaikeakulkuisessa maastossa.  Me teemme tällaisia kävelymatkoja vain harrastusmielessä, mutta samaan aikaan pelkästään puhtaan veden hakeminen monien kilometrien päästä Aasiassa ja Afrikassa on jokapäiväistä. Se haittaa naisten ja tyttöjen terveyttä, kouluttautumista ja työssäkäyntiä.
Marian arvellaan olleen teidän rippikoululaisten ikäinen, ehkä vähän vanhempi, kun hän on menossa sukulaisensa Elisabetin luo.  Elisabet odottaa kauan kaivattua lasta ja Maria sellaista, jota ei osannut itselleen ajatellakaan, saati toivoa. Tähän asti kertomus on kuin tästä päivästä, tuttua. Poikkeama on siinä, että Marian lapsen enkeli ilmoitti olevan Korkeimman Poika, Jeesus.

Teiniraskaaksi tullut Maria ja hänen vanhempi sukulaisensa Elisabet ovat kuin lapsi ja äiti, tai melkein kuin lapsenlapsi ja isoäiti. Lastenlapset ja isovanhemmat ymmärtävät toisiaan usein helposti.  Elisabet ei sano Marialle, mitä menit hankkiutumaan raskaaksi ennen aikojasi.

Ei, vaikka semmoinen paheksuminen olisi ollut mahdollista. Ainakin minulle.
Mten usein sinä löydät itsesi tuomitsemasta ja puhumasta pahaa? Nyt paastonkin aikana?
Elisabetin esimerkkiä, viisaan naisen toimintatapaa kannattaa seurata.  Hän itse asiassa laulaa Marialla.  Kuin äiti hämmentyneelle lapselleen.  Sanoja, jotka Elisabet Marilla lausuu on kuvattu hymniksi tai lauluksi. Tämän päivän kielellä laulu alkaisi sanoilla: ”Sinä olet siunattu.  Sinulle on tapahtunut hyvää. ”
Elisabet näkee, että Jumala on puuttunut Marian elämään. Jumala on siunannut hänet.  Tätä Jumalan Marialle antamaa siunausta ei kukaan voi ottaa häneltä pois.
Siunauksesta kirkossa on eniten kiivailtu, kun on puhuttu homopareista. Alkuviikosta kiistely ryöpsähti uudelleen, kun muutamat järjestöt markkinoivat nuorille suunnattua eheytyskampanjaa ”Älä alistu”. Tästä paastonajalle ja eduskuntavaalien alle ajoitetusta kampanjasta kirkon nuorisotyö ja kirkon johto sanoutuivat irti. Niin teki Nurmijärven seurakunnan nuorisotyökin.  Kirkon viesti on: ”Ihminen on kokonaan Jumalan luoma. Homoseksuaalisuus ei ole syntiä. Kirkossa voidaan rukoilla rekisteröidyssä parisuhteessa elävien puolesta ja heidän kanssaan julkisesti tai yksityisesti.”

Jotkut järjestöt ja yksittäiset kristityt ajattelevat toisin.  Tämän erilaisen ajattelutavan kanssa kirkon jäsenten on elettävä, toista lyömättä.

Elisabetin esimerkkiä tarvitaan ihmisten välisissä asioissa, kirkon työssä. Hän sanoo monen halveksimalle ennenaikaisesti raskaaksi tulleelle Marialla merkittävät sanat: ” Sinä olet Siunattu.”

Sanojakin tärkeämpää on asenne, tapa, jolla toinen ihminen kohdataan.
Kun 26 vuotta sitten tulin Nurmijärven seurakuntaan rippikoulutyöhön, muistan sen rippikoulun, jossa oli hyvä olla. Puheet eivät ole jääneet mieleen, mutta ilmapiiriä en unohda. Samoin muistan sen rippikoulun, jossa minulle naurettiin, koska puhuin murretta.

Sen jälkeen ajattelin, että tänne en tule takaisin. Toisin kävi. Siitä kesästä alkoi tehtäväni Nurmijärven seurakunnassa.

Sen helmiin kuuluvat rippikoulun huippuhetket nauruineen, hullutteluineen ja iltahartauksineen ja konfirmaatioineen.  Ja niin monet hyvät ja syvät, hauskat ja innostavat, koskettavat ja kipeät kohtaamiset kaikenikäisten ihmisten kanssa. Näihin vuosiin mahtuu monta pettymystä, vaikeita asioita, virheitä sekä väärin ymmärrystä asioissa ja ihmisten kesken, puolin ja toisin. Elämän koko kirjo.

Tarvitsen Elisabetin ja Marian tapaamisen kaltaisia tilanteita. Sellaisia, joissa nähdään Jumalan työ toisessa ihmisessä, joissa on tuntu Herran läsnäolosta.

Elisabetin laulu Marialle päättyy sanoihin: ”Autuas sinä, joka uskoit. Herran antama lupaus on täyttyvä.”

Marian usko oli luottamista Jumalaan.  Se oli ystävyyttä ja omien asioiden jakamista toisen ihmisen kanssa. Se oli myös iloa kaikkien hänen elämänsä ristiriitojen keskellä. Se oli rohkeutta heittäytyä Jumalan suunnitelmien varaan, rohkeutta lähteä liikkeelle.
Marian laulu Elisabetille tunnetaan koko kristikunnassa. Sitä lauletaan usein vanhalla kristittyjen yhteisellä kielellä latinaksi niin kuin kuoro teki. Magnificat- laulussa ylistetään Jumalan suuruutta.  Laulun sai aikaan Jumala, jolle mikään ei ole mahdotonta.

Luterilaisen kirkon tärkein aarre on muistutus, että uskoa ei synnytetä itse. Se on kokonaan Jumalan lahjaa.  Tämä uskon lahja säteilee rakkautta toinen toisensa kohtaamissa. Jos ei säteile, niin parannusta on tehtävä.
Uskoa ja rakkautta minä rukoilen seurakunnalleni.  Rukoilen rohkeutta nähdä tämä maailma omaa elämää suurempana. Tässä Klaukkalan kirkossa on yksi kohta, joka on minulle erityisen rakas. Se kuvaa minulle myös uutta työtäni Helsingin piispan Irja Askolan erityisavustajana.

Se on tuo alttarin takana oleva ikkuna. Sieltä näkyy, mitä Ylitilantiellä tapahtuu.  Tästä ikkunasta näkyy ulos.  Emme ole täällä kirkossa vain keskenämme, vaan olemme elämän keskellä. Ja samalla ulkona olevat näkevät, että on kirkossa valot. Ehkä ajattelevat, että siellä ne rukoilevat ja laulavat. Muistavat meitä.

Rukoilen meille näkökykyä katsoa Klaukkalaa ja Nurmijärveä kauemmaksi. Maailma on pienentynyt. Euroopan kokoinen näkökulma ei riitä. Meidän elämäämme vaikuttaa, mitä Afrikassa, Aasiassa ja muualla maailmassa tapahtuu. Erityisesti siellä, minne uutispalvelujen kiinnostus ei yllä.

Tuo toinen isompi ikkuna on alttarin yläpuolella. Siitä näkyy taivaisiin asti. Saman taivaan alla me elämme, tässä yhteisessä maailmassa.  Mariat ja Elisabetit, nuoret ja vanhat, pohjoisafrikkalaiset, aasialaiset, eri tavalla Raamattua lukevat, ne, jotka pysyvät uskollisena paikoillaan ja ne, joiden on aika lähteä.

Marianpäivä kutsuu rohkaisemiseen. Sitä ei voi tehdä liikaa.  Eräs anoppi sanoitti rohkaisun nuorelle miniälleen, kun tämä oli saanut esikoisensa: ” Kulje kuin kuningatar.”
Osa omasta tiestä on kuljettava aina yksin, niin kuin se elämän ensimmäinen yksin tehty matka. Mutta hyviä levähdyspaikkoja tarvitaan. Niitä kirkon ja seurakunnan pitää tarjota.
Herra, anna meille Marian rohkeus lähteä sinun tiellesi, luottaa Sinuun ja kuunnella ääntäsi. Anna rohkeutta pysyä omalla paikalla.  Anna rohkeutta tarvita toista ihmistä ja nähdä riittävän kauas.

Sinapinsiemen ry:n jäsenlehti 4/2010

Anna-Maija Raittila kaipaa kahta asiaa suomalaiseen rukouselämään

Kiitos, että rukouksiin
vastaat hyvä Jumala.
Kiitos, että toivomuksiin
kaikkiin et voi suostua.
Anna-Maija Raittilalle (s. 1928-) runoilijalle, kirjailijalle, teologille, kääntäjälle, hiljaisuuden ystävälle on itsestään selvää, että Jumala vastaa kaikkiin rukouksiin. Hän suree, että virsi Kiitos sulle Jumalani (341) ei mennyt kirkolliskokouksessa läpi yllä olevassa muodossa, vaan edelleen kiitämme, että Jumala ainoastaan kuulee kaikki rukoukset. Raittila korostaa, että Jumala vastaa kaikkiin rukouksiin, koska Hän itse synnyttää ihmisessä rukouksen halun. Jumala itse kaipaa ihmistä, koska Hän on ihmisen Luoja. Rukouksessa Luoja kaipaa luotuaan. Isä ikävöi lastaan.
Ihmisen osa rukouksessa on lepo. Hän saa jäädä rukouksen kannettavaksi. Tämä lepo valloitti Raittilan hänen ensimmäisellä käynnillään Taizéssä keväällä 1971. Hän kuvaa kokemustaan hengellisessä matkakertomuksessaan Kotipiha kulkee mukana (1990) seuraavasti:
Taizén Sovituksen kirkko –ensimmäisestä iltarukouksesta lähtien johon laskeuduin – oli minulle kuin suviseurojen teltta, koko maapallon laajuinen. ”Mä uskon pyhän, puhtahan tääll’ seurakunnan olevan”, niin siellä laulettiin tutulla nuotilla. Ja rukoushymneissäkin, noissa kymmeniä kertoja toistuvissa yksinkertaisissa raamatunsanoissa joita oli niin helppo yhtyä laulamaan, niissä tunnistin nopeasti lapsuuteni Siionin laulujen  ilmaston. Hiilakansinisen taivaan, pääskyjen siukomisen, Kristuksen katselemisen lapsellisen riemun.

Rukouksessa lepääminen on Raittilalle yhdessä viipyilemistä ja Taizén laulujen yksinkertaisen, usein Raamatusta otetun säkeen toistamista uudelleen ja uudelleen. Hän huomauttaa raikkaaseen tyyliinsä ”että meidänkään ei olisi pakko vedellä virsiämme tasapaksusti”, vaan voisimme antautua rytmin ja taukojen kautta virren rukoukseen.
Levon lisäksi Raittila kaipaa rukouselämään hiljaisuutta. Hän pitää tärkeänä, että päiväjumalanpalveluksessakin olisi riittävän pitkä aika hiljaisuudelle Raamatun luvun jälkeen. Raittilan puhuu rukoushiljaisuudesta, jossa ei tarvita sanoja, vaan siinä levätään Jumalan edessä. Vanhastaan tällaista sydämen rukousta on kutsuttu katseluksi, kontemplaatioksi.
Erityisen tilan hiljaisuudelle tarjoaa retriitti. Raittila oli käynnistämässä suomalaista retriittitoimintaa, joka alkoi saada sijaa kirkossamme 1980-luvulta lähtien. Raittilan mukaan hiljaisuuden retriitti ei ole vain tankkauspaikka, jotta taas jaksaisi arjessa. Retriitin rukouselämä ja kokonaisvaltainen huolenpito kertoo, millainen Jumala on meitä kohtaan koko ajan. Hänen hyvät lahjansa ovat aina saatavilla. Hän nostaa hiljaa syliin.  Tätä hyvyyttä, hiljaisuutta ja lepoa, jossa kaikki on Jumalan varassa, Raittila kutsuu elämään arjessa, siellä, mihin sinut on asetettu.

Joulusaarna

Jouluna Jumalakin on pikkuvauva

Maailman tunnetuimman merkin, liikemerkin tai logon sarjaan on tungosta. Joukossa mainitaan erään pikaruokalan merkki, virvoitusjuoman ja öljy-yhtiön merkit. Tässä joukossa on myös risti, kristittyjen keskeisin merkki. Jeesuksen merkki.

Joulun liikemerkki on vauva, äiti ja isäpuoli, Jeesus-lapsi, Maria ja Joosef.
Missä kaikkialla ja miten monessa muodossa olette niitä nähneet tämän joulun odotuksen aikaan?

Muistatteko, missä kohtaa jouluevankeliumia käytetään sanaa ”merkki”?

Sana on enkelin viestissä: ”Tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Enkeli puhuu vain tärkeimmästä, Vapahtajasta, Kristuksesta ja Herrasta. Hän ei mainitse äidistä tai isästä mitään. Niin tärkeä on lapsi.

Kun paimenet menevät etsimään Vapahtajaa, heidän kerrotaan löytäneen Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.  Vasta tässä kohtaa vanhemmat tulevat mukaan kuvioon.
Tässä on joulun liikemerkin tausta. Sen keskeisin hahmo on Jeesus-lapsi.

[DDET Lue lisää..]
Jouluna Jumalakin on pikkuvauva. Tai niin kuin tämän Suomen lasten Raamatun ja monen muun mainion kirjan kirjoittaja Jaakko Heinimäki sanoo: Jouluna Jumala maallistuu.

Tästä tapahtumasta -Jumalasta tulee pikkuvauva- käytetään sanaa“inkarnaatio” eli lihaksi tuleminen. Jumala ei ole vain tuonpuoleinen periaate tai korkeampi henkinen voima, vaan lihaksi tullut ja nahkapäällysteinen joulun lapsi. Tämä lapsi yhdistää Jumalan ja maailman.

Tuota Heinimäen kuvaamaa nahkapäällysteistä joulun lasta en väsy ihmettelemästä. Jokainen pieni vauva saa aikuisen polvilleen, niin mullistava on elämän ihme. Eikä joulu ole vain lapsia tai heitä omaavia varten, vaan jokainen meistä on itsekin ollut aikanaan nahkapäällysteinen pikkuvauva.

Jouluna Jumala maallistuu ja syntyy ihmiseksi ihmisten keskelle.  Usko häneen ei ole korkeampiin henkisiin maailmoihin kohoamista, vaan elämän ja arjen näkemistä Jumalan lahjana.

Usko on sen näkemistä, mitä silmät eivät vielä näe.

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.
(Hepr. 11:1)  [Room. 8:24; 1. Kor. 2:9; 2. Kor. 5:7]
Tai niin kuin vanha käännös sanoo: Usko on luottamusta siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.

Paimenet, raskasta ja vähän arvostettua yötyötä tekevät, köyhät kansalaiset näkevät nahkapäällysteisessä vauvassa Vapahtajan, Kristuksen ja Herran. Niin oli Marialla ja Joosefillekin vakuutettu, jo ennen vauvan syntymää, enkelin suulla, että pääsevät Vapahtajan vanhemmiksi. Hekin näkivät pidemmälle.

Emmekö me osaa enää katsoa kauemmas? Mitä me näemme, kun katsomme tämän päivän lapsia?
Olemmeko niin sidotut tähän hetkeen, että taistelemme kyllä heidän päivähoitonsa, kerhojensa ja parantuvien koulumahdollisuuksien puolesta, mutta meitä ei kiinnosta, millaisessa maailmassa he elävät aikuisina.

Jokainen lapsi saarnaa minulle tulevaisuudesta. Enkö minä oikeasti ole valmis luopumaan mistään, ennen kuin on pakko, jotta lapseni ja heidän lapsensa saisivat elää aikuisuutensa puhtaassa elinympäristössä? Että edes jokaiselle lapselle riittäisi syötävää?

Jos joku luulee, että joulun sanoma on kaunokielistä hymistelyä, hän erehtyy. Kun mikään muu ei auttanut, vähempi väkevyys ei riittänyt, Jumala syntyy ihmiseksi. Jumala maallistuu. Nahkapäällysteinen Jeesus on tavattavissa jokaisen ihmisen hahmossa. Niin lähellä Jumala on meitä jouluna. Niin lähellä, että Jumala itse tuntee jokaisen ihmisen elämän varjot ja valon, tuskan ja ilon.

Joulun pyhinä sinulla ja minulla on aikaa ajatella, millaisen seimen me tarjoamme nahkapäällysteiselle Jeesus-lapselle. Millaisen maailman tarjoamme nahkapäällysteisille tämän päivän ja tulevaisuuden lapsille?

Jouluna muistan sydän värähtäen, ettei Jumala jäänyt vain ajattelemaan, kun hän lähestyi ihmistä. Jouluna Jumalasta tulee nahkapäällysteinen pikkuvauva. Tämä lapsi on joulun liikemerkki.
Semmoisen luomiseen pystyy vain Jumala, joka on rakkaus.